Espanjan kuulumisia

Tiedätkö sen tunteen, kun astut ulos lentokoneesta uudessa maassa sinne muuttaessasi, täynnä intoa ja positiivista jännitystä, tietämättä aivan tarkkaan, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan? Aivan uudenlainen ilmasto iskee vastaan astuessasi ulkoilmaan, ja ympäröivät äänet ja tuoksut ovat uusia ja vieraita. Silti -tai ehkäpä juuri sen takia- mahanpohjassa kipristelee sillä tavalla positiivisesti…on niin sanotusti hyvä pössis;  edessä on seikkailu, mahtavaa! Uusi alku, uusi maa, uutta kaikki, jee!

Edellä kuvatut tunteet ovat itselleni jo tuttuja menneisyydestä, kun muutin ensin New Yorkiin 90-luvun puolivälissä ja sittemmin Floridaan hiukan ennen vuosituhannen vaihdetta. Tänne Espanjaan saapuessani tunne ei ollut aivan yhtä vahva. En siitä kuitenkaan pahemmin huolestunut, sillä tiedän kyllä, että USA on se niin sanottu sydämeni koti, eikä tuo tunne ollut yhtä vahva aikoinaan Englantiin tai Kreikkaan muuttaessanikaan. Eipä sillä, kyllähän siinä oltiin positiivisen jännityksen vallassa kuitenkin, kun Finski laskeutui Malagaan vajaat pari kuukautta sitten. Lumoava Andalusian auringonlasku näytti parastaan värjäten vuorten taakse jäävän iltataivaan oranssiksi, ja mietin siinä koneen rullatessa porttia kohti, että näin sitä vaan ollaan jälleen uutta aloittamassa vielä tässä iässä. Kääk 😬

Pakko on myöntää: alku ei ole sujunut kuin tanssi vain! Nyt kuitenkin, parin kuukauden rajapyykin lähestyessä voin jo sanoa, että nyt ehkä piiiikkkkkuhiljaa alkaa tämänkin kärsimättömän oinaan olo vähän rauhoittumaan ja paikka tuntumaan ehkä hiukan enemmän ”omalta” 😊 Todennäköisesti kuitenkin tulee tahtomattaankin verrattua fiiliksiä noihin pariin muuttoon rapakon taakse, jolloin olin molemmilla kerroilla aivan onnesta ymmyrkäisenä heti ensimmäisestä päivästä alkaen, ja äärettömän onnellinen siitä, että pääsin Yhdysvaltoihin asumaan. Tuolloin oli myös niitä uuteen maahan liittyviä arkipäivän haasteita luonnollisesti mukana, mutta liekö aika kullannut jo muistot, tai ehkä se näin vanhempana tuntuu vaikeammalta kohdata noita haasteita (yksin) – mutta on tässä pitänyt ajoittain kovastikin tsempata itseään jaksamaan.

Mitään radikaalia ongelmaa ei toki ole ollut;  työhön liittyvää hienoista pettymystä/epämukavuutta, joka sekin kuitenkin alkaa mielestäni nyt jo hieman helpottamaan (ja joka todennäköisimmin liittyy omaan tapaani olla liian ankara itselleni, tästä minua on jo ehditty muistuttaakin 🤭). Noin yleisesti tiesinkin toisaalta jo tänne muuttaessani, että tulisin kohtaamaan joitain asioita, joiden tiesin tulevan olemaan hankalia…. Arvaatko mikä ykkösenä?? Hah, no tietysti se äänieristyksen puute! Ei voi muuta kuin nauraa tässä vaiheessa sille, että reilu vuosi sitten Helsingissä muutin jopa asunnosta toiseen olemattoman äänieristyksen vuoksi. Eipä tuosta sitten kulunut kuin reilu puoli vuotta, kun muutin tänne Espanjaan, jossa tiesinkin äänieristysongelman olevan aivan arkipäivää. Olin päättänyt etukäteen, että tähän pitää vain osata asennoitua tyyliin maassa maan tavalla. Jep, jep 🙈. Sanotaanko näin (jälleen kerran), että luojalle kiitos silikonikorvatulpista – muuten en nukkuisi ollenkaan! Äänet eivät kuulu ainoastaan naapureiden ilta- ja yöpuuhista, vaan myös ulkoa, koska taloissa ei pahemmin ole minkäänlaisia eristyksiä ulkoseinissäkään, ja ikkunat tietysti ovat yksinkertaisesta lasista. Espanjalaiset elävät meikäläisen vuorokausirytmiin verrattuna (ainakin vielä, hah) melko iltapainotteista elämää, ja minunkin naapurissani -sekä seinän takana että yläkerrassa- asustaa iloinen, puoleenyöhön asti juoksenteleva ja kiljuva lapsikatras koiralla höystettynä. Liekö perheen äiti itsekin joskus uupuu mekkalaan, sillä hänellä on puolestaan tapana laittaa  monesti musiikki todella kovalle…ja luonnollisesti musiikki kuuluu juuri minun makuuhuoneeseeni äänekkäimmin. Onneksi sentään yksiä viikonloppubileitä lukuun ottamatta hänelläkään ei kuitenkaan ole ollut tapana musiikkia huudattaa öiseen aikaan. Toinen naapurini onneksi on hiljaisempaa sorttia, mitä nyt eräänä aamuna hiljaisuudessa aamupalaa syödessäni kuulin seinän läpi hänen kuorsaamisensa, ja pari kertaa hän on huutanut puhelimeen pari tuntia putkeen. Koomistakin tämä joskus tuppaa olemaan! 😅

Asuntoni sijaitsee pienellä sivukadulla tuosta Fuengirolan rantabulevardilta sivuttain katsottuna, rantaan on ehkä 300 metriä matkaa. Sijainti on kyllä täydellinen sekä rantakävelyjä että työmatkaa ajatellen; töihin menenkin yleensä kävellen ja matka kestää vähän päälle parikymmentä minuuttia. Asunnon vuokrasin espanjalaisen kiinteistönvälittäjän avulla espanjalaisilta omistajilta, ja olen heidän ensimmäinen vuokralaisensa. Asunto on siis siisti ja omasta mielestäni kivasti sisustettukin; täältähän löytyy kyllä asuntoja laidasta laitaan ja monet kodit on sisustettu vanhoilliseen espanjalaistyyliin, joka skandinaavin silmään voi tuntua vähäsen…hmm, no…vanhoilliselta 🤷 Onnekseni kotikadullani ei juuri oman taloni kohdalla ole mitään baaria tai ravintolaa, mutta tuo rakennuseristeiden puute kyllä aiheuttaa sen, että kadulta kuuluva liikenne ja aivan jopa ohikävelevien ihmisten puhe (ja turistien huuto, heh) kuuluu sisätiloihin selvästi. Nyt kun ilma on alkanut hieman öisin viilenemään (tänä aamuna oli vain 21C, jee), niin pystyy jo pitämään aamulla ja illalla jonkun aikaa parvekkeen oveakin auki, ja etupihan puolelle makuuhuoneen ikkunaa samoin -eli hieman ristivetoa, eikä tarvitse ilmastoinnin olla päällä. Kuitenkin esimerkiksi tänäaamuna piti sitten vetää partsin ovi siitä syystä kiinni, että aikamoinen melu alkoi kuulua sisään, kun liikenne heräsi ja väkeä alkoi liikuskella ulkona mopoineen päivineen 🏍.

Mutta! Ettei nyt vallan kuulostaisi aivan negatiiviselta tämä ensimmäinen katsaus elämääni Espanjassa, niin sanottakoon, että nuo edellä mainitut asiathan ovat vain sopeutumiskysymyksiä, eivätkä myöskään lopullisia ongelmia. Olenkin jo päättänyt, että kun nykyinen vuokrasuhde tulee päätökseensä ensi kesänä, niin muutan jonnekin vähän rauhallisempaan paikkaan – tai vähintäänkin yritän löytää sellaisen asunnon, jonka parveke ja ikkunat ovat sisäpihalle päin tai tarpeeksi korkealla kadun äänien ulottumattomissa. Kävin viime viikonloppuna eräiden ystävieni luona Torrequebradan alueella Benalmadenassa, ja ihastuin alueeseen välittömästi! Täällä pääsee kuitenkin junalla aika helposti akselilla Malaga – Fuengirola, joten mikä tahansa taajama tuolta väliltä olisi aivan hyvä sijainti.

Positiivisia asioita, jotka vaikuttavat joka päiväiseen elämään täällä jo tässä vaiheessa: lämpö ja joka päiväinen auringonpaiste! ☀Sattumanvaraiset hetket, kuten tänään flamenco-esitys, johon satuin kadulla kävellessäni törmäämään yllättäen, ja joka toi mieleen edesmenneen tätini rakkauden Espanjaa ja flamencoa kohtaan 💃. Meri, meri, meri! Voi miten rakastankaan tuota rantanäkymää! Palmut! 🌴🌴 Jos olet vilkaissut Instagramini puolelle, niin usein aamun työmatkallani rantareitin valitessani pysähdyn ottamaan kuvia ja videonpätkää Paseolta. Nuo hetket muistuttavat siitä, miksi olen täällä. Se ajatus, että ei tarvitse kauhulla odottaa räntä- ja lumisadetta, on aivan luksusta – en oikein vielä usko todeksikaan, ettei oikeaa (suomalaista) talvea ole tulossa.

Ottaa varmasti vielä vähän aikaa, ennen kuin kotiudun tänne täysin. Nyt koen, että minulla on vielä meneillään tämä alun sopeutumiskausi, ja siksipä en ole vielä aktiivisesti blogiakaan päivitellyt. Tällaisina kausina minulla on tapana vetäytyä vähän enemmän kuoreeni, mutta kunhan tässä alkaa rutiinit pyöriä ja olo hieman tästä vielä niin sanotusti rentoutuu, niin alan taas kirjoittelemaan useammin (ja järkevämmin jäsenneltyjä postauksia) Tarkoituksena on kuitenkin viimeistään ensi vuoden puolella vähän alkaa toivon mukaan reissaamaankin lähiseudulla ja tutustumaan paremmin ympäristöönsä. Nyt on ehkä energiat enimmäkseen menneet työn oppimiseen ja tähän kaikkeen sopeutumiseen.

 Palataan pian! Ihanaa viikonloppua! 💛